Valtuustoaloite Junior University toiminnan aloittamisesta Orimattilan kouluissa

Aloitteet

Lappeenrannan ja Lahden yliopisto,LUT on toteuttanut Lappeenrannan kaupungin kanssa Junior Universitynimellä kulkevaa koulutusyhteistyötä kaupungin koulujen kanssa. Toiminnan ”tavoitteena on herättää lasten ja nuorten kiinnostusta tieteeseen, teknologiaan, tutkimiseen ja liitetalouteen sekä tukea lukiolaisten tiedollisia ja taidollisia valmiuksia yliopisto-opintoihin.”

Ohjelma yhdistetään ikäryhmittäin esikoulun, 3. luokan, 5. luokan, 8. luokan ja lukion opetussuunnitelmiin. Ohjelmaan sisältyy myös opetus-ja tutkimusmateriaalia ja koulutusta opettajille.

Junior University-toiminta Orimattilan koulujen kanssa antaisi lapsille ja nuorille lisää mahdollisuuksia ja innostusta jatko-opintoihin. Lisäksi se osaltaan lisäisi Orimattilan houkuttelevuutta, muuttoa harkitsevien lapsiperheiden osalta. Strategiatyössä on myös toivottu LUT-yliopiston tuomaa imua Orimattilaankin ja koulutusyhteistyöedesauttaisi käynnistämään tätä imua.

Opetus-ja kasvatusjohtaja Mika Silvennoisen tekemän alustavan kyselyn mukaan LUT-yliopiston kannalta ei ole esteitä toiminnan laajentamiseksi Orimattilaan.

Esitämme että Orimattilan kaupunki lähtee edistämään yhteistyötä LUT-yliopiston kanssa ja aloittaa valmistelun Junior University toiminnan käynnistämiseksi Orimattilan kouluissa.

Orimattilassa 13.12.2021

Käsittely

Aloite on edennyt ja Junior Univeristy toiminta käynnistyy Orimattilassa syksyllä 2023.